Perustiedot

Sukutiedot

Isälinja Llancarfan Madog - Gwenddwr Ifor (2. polvessa), emälinja Neifion Maelgwn - Llundein Melin Glyn Iau (2. polvessa)

Jälkeläiset

»

Kilpailutulokset

Päiväkirja

Päiväkirja 22.1.2024 Tänään suuntasin autoni kohti Brunnbyä tarkoituksena napata mukaan tilausvarsani c-sektiolainen Brunnby Meredith. Meredithin isä on silmiä hivelevän upea leahin omistama Llancarfan Madog, jolle olen tässä jo tovin etsinyt morsianta. Brunnbystä löytyi vaaleaverikkö Neifion Maelgwn, jonka vanhemmat ovat itselleni uudempia tuttavuuksia. Meiltä lähti viikko sitten varsa Brunnbyhyn, joten oli hauska käydä vastavierailulla samankaltaisen asian tiimoilta. Pieni ja säpäkkä Meredith oli salamana vastassa tarhassa muiden ponien kanssa autoni kääntyessä Brunnbyn pihaan. Voidaan ainakin todeta kasvattajan tehneen hyvää työtä, sillä poni ei todellakaan arkaillut tutustumista. Iltapäiväteen jälkeen lastasimme Liian kanssa Meredithin autoon. Lopuksi heitin vielä femmat Rhyawdd Myrminalle ja lähdin Meredithin kanssa ajelemaan kotiin.

Päiväkirja 29.7.2025 Istuin ruunikon ponin selässä ja säädin vielä viime hetken jalustimia. Reetta piti korvat suunnattuna taaksepäin. Tammaa ei kiinnostanut työnteko yhtään sen enempää, kuin itseäni. Niinpä kentän sijaan suuntasimme metsäpolulle. Tiesin että muutaman kilometrin verran metsäpolkua päättyi nummille, joissa ilmeisesti menisi polku, jota pitkin pääsisimme takaisin tallille. Keli oli mitä mainion – ainakin Walesin sääksi. Aurinko pilkisti välillä pilven takaa ja ikuinen harmaus tuntui halkeavan auringonsäteiden tieltä. Kohti metsäpolkua siirryimme ja Reetan korvatkin kääntyivät eteenpäin kun ohitimme ratsastuskentän reippaassa käynnissä. Pääimme metsäpolulle, jossa auringonsäteet suodattuivat tiiviin lehvästön joukosta suorastaan taianomaisesti. Reetta napsi oksia suuhunsa ohimennessään ja minä löyhän moraalin omaavana ihmisenä annoin sen tehdä niin. Metsäpolulta ponnahdimme aukealle vain todetaksemme ettei moisella metsäniityllä ollut ainakaan polkua, mutta metsä näytti jatkuvan sen takana. Niinpä yli niityn matkamme kävi.

Ja metsä tosiaankin jatkui niityn jälkeen ja hyvin kuvittelemalla saattoi nähdä pienen polun mutkittelevan puiden lomassa. Reetta ei ollut huolestuneen näköinen reittivalinnastani, joten itsekin vain nautin matkasta. En tiedä kauanko olimme kulkeneet tätä pienempää metsäpolkua, mutta yhtäkkiä se loppui kuin seinään. Ja huomasin teleportaneemme nummille. Ja kuinka ollakkaan, siellä todellakin oli polku. Pieni ja kivinen, mutta polku. Ja jopa ihan tienviittoja. Ilmeisesti muillakin ihmisillä oli vaikeuksia suunnistaa ja olin tästä enemmän kuin hyvilläni. Reetta jatkoi kiipeämistään pitkin polkua. Ilmeisesti tamma tunsi tien takaisin tallille, koska se käyttäytyi kuin se kävisi täällä joka sunnuntai. Minä siis vain nautin matkasta pitkin ohjin sataprosenttia silkkana matkustajana. Reetta sai valita vauhdin ja suunnan ja minä keikuin vain mukana kuin olisin ensimmäistä kertaa ponin selässä. Tamma oli tähän enemmän kuin tyytyväinen ja kuljimme maisemareittiä rauhallista käymäjalkaa. Lopuksi päädyimme, omaksi yllätyksekseni, jopa takaisin tallipihaan. Oma sisäinen navigaattorini oli luovuttanut aikoja sitten ja olin luottanut täysin Reettaan, että löytäisimme takaisin tallille. Onneksi tammaan oli syytäkin luottaa. Liu'uin alas ponin selästä, taputin sitä kaulalle ja nostin jalustimet ylös. Täällä on ehdottomasti upeimmat maisemat maastoratsastukseen, totesin tammalle ääneen samalla kun lähdimme kohti tallia. (© Chaos)